Minua kuvataan usein määrätietoiseksi naiseksi! Hämmennyn tuosta kuvauksesta joka kerralla yhtä paljon. Niinkö heikkoa on ihmisten yleinen ihmistuntemus, etteivät he aisti sitä valtavaa epävarmuuden määrää, joka sisälläni asuu? Miten kiltteyden ruumiillistuma ja velvollisuudentuntoinen puurtaja voi olla määrätietoinen? Vai riittääkö se naisella määrätietoisuuden merkiksi jos yhden kerran on eri mieltä?

Hiljattain tarkastettu pro gradu –tutkielma puhuu aika lohdutonta kieltä sukupuolistereotypioiden voimasta. Nais- ja miesjohtajia arvioidaan edelleen hyvin eri tavoilla. Naisjohtajilta odotetaan enemmän perusteluja päätöksille kuin miesjohtajilta. Empaattisuus tulkitaan naisjohtajilla joko äidillisyytenä tai ylihuolehtivuutena. Miehillä se kertoo vain toverillisuudesta ja reiluudesta. Siinä missä miesjohtaja on temperamenttinen, naisjohtaja onkin ilkeä ja välinpitämätön.

Johtajinakin naisia (ja miehiä) siis luetaan kulttuuristen stereotypioiden kautta. Hankalaksi tilanteen tekee se, että tuollaisia stereotypioita ei useinkaan tiedosteta, ja siksi ne pääsevät ohjaamaan käytöstä ja ajattelua. Ne jotenkin imee itseensä lapsena ja ne juurtuvat hyvin syvään. Pidän itseäni tiedostavana ihmisenä ja ylpeilen kyvylläni tunnistaa ja nimetä omia tunteitani. Järkytyksekseni huomasin itsekin toistavani ja vahvistavani tiettyjä sukupuoliroolittuneita käytäntöjä ja heteronormatiivista asetelmaa aikoinaan nuorten parissa työskennellessäni. Miten paljon sitten niitä toistaakaan silloin jos oma ajattelu lähtee siitä, että tasa-arvo on jo saavutettu ja mitään epäkohtia ei enää ole. Hohhoijaa!

Arvostan kiltteyttä luonteenpiirteenä paljon, mutta jotenkin haluan alkaa nyt etsiä sitä määrätietoisempaa ja selkeitä rajoja vetävää puolta itsessäni! Suunnitelma on nyt selvä, arpa on heitetty. Katsotaan mitä tapahtuu!